Onpas viime kerrasta kulunut aikaa. Kaikkea mahdollista on sattunut. Tilanne on kuitenkin se, että rakastan tätä "uudempaa" tapausta. Vanha eli Hoo on hmm.. no en mieti häntä enää päivittäin enkä sillä tavalla edes kaipaa. Voisin siis sanoa pääseeni hänestä jotenkin yli. Näen häntä silloin tällöin ja olo on aina ihan kamala, koska on vaikea saada henkeä ja meinaan pyörtyä, mutta muuten en häntä kaipaa. Elän onnettomana rakastuneena sinkkuna ilman vastarakkautta, mutta silti menee ihan hyvin. Kaipa tämä tästä.

En nyt jaksa sen enempää kirjoitella, ehkä vielä joskus kirjoittelen säännöllisemmin. En tiedä...

Muistatteko kun väitin, että olin rakastunut Hoohon? No en kyllä ollut. Nyt olen sen tässä parin kuukauden aikana huomannut. Eihän me tunnettu sillä tavalla, että olisin voinut olla rakastunut. Toki tunsimme, mutta emme sillä tasolla. Hän oli minulle joku suuri hullaantuminen.

Sen sijaan... kaikesta huolimatta tunnen rakastavani aivan aikuisten oikeasti tätä toista henkilöä, jolle en ole keksinyt minkäänlaista nimeä. Minulle nousi tämä tuntemus sen jälkeen, kun tässä välissä olin ihastunut erääseen hmm.. nimeän hänet Lihaskimpuksi! Häneen. Ehdin olla ihastunut muutamisen viikkoa kunnes valkeni, että hän on varattu ja unohdin hänet hetkessä, mutta tajusin, että minähän rakastan tätä... no tätä toista poikaa. Pitäisi tosiaan keksiä jokin nimi. Jotenkin vain tajusin, että vaikka Lihaskimppu olisi esimerkiksi täydellisen näköinen ja muutenkin aika täydellinen, en minä häntä lopulta koskaan olisi tahtonut. Tämä Toinen poika taas sitten.. Ei, hän ei ole lähelläkään täydellistä ja hänessä on vaikka millaisia vikoja, silti haluaisin hänet ja rakastan häntä. Näin se vain menee. Haluan hänet, koska hän on ihminen, Aito ihminen huonojen puolien kanssa. Se tekee hänestä täydellisen minulle.

Voisin sanoa näin, että vaikka tilanne on masentava, koen oikeudekseni rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Hyväksyä hyvät ja huonot puolet, hyvät ja huonot päivät, ilot, surut, kaiken. Toivon silti, että jonain päivänä saisin herätä hänen vierestään. Se jääköön nähtäväksi, mutta sitä minä toivon kaikista eniten. Silti en aio masentua.

Näin tänään ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen tätä toista ihastustani. Hän vältteli minua selkeästi, mutta mitäs muutakaan olisi voinut häneltä odottaa sen jälkeen, kun kerroin tunteistani. Saimme moikattua toisiamme, mutta muuta emme puhuneet koko koulupäivänä. Hän vältteli selkeästi myös katseitani, mutta muutaman kerran silmämme kohtasivat ja se tuntui niin hyvältä, mutta samalla myös vähän pelottavalta. Juttelimme messengerissä aika paljon kesällä ja ihan jopa normaalistikin, eli keskustelut etenivät oikein hyvin ja näin, mutta jotenkin nyt vain kun tilanne saatiin vielä konkreettisemmaksi, niin se on vielä vähän räjähdysaltis. Ehkä tarvitaan vain vähän aikaa ja rutiinia näihin päiviin, siihen näkemiseen. Siihen pitää taas totuttautua.

En nyt oikein tiedä, mitä ajattelen, mutta tiedän, että pidän hänestä paljon. Tiedän myös, että jollain oudolla tavalla rakastan aina Hoota. Hän on aina siellä taustalla, tuli mikä tuli.

En nyt ehdi kirjoittamaan enempää, mutta tässä pientä tilannetiedoitusta.

Näin Hoon ja hänen tyttöystävänsä. En minä hänestä koskaan ole yli päässyt. Tuntui niin saatanan pahalta. Ja olen edelleen rakastunut häneen. Niin se vain on.

Kaikki muu tuntuu taas niin mitättömältä. En tiedä edes mitä sanoa. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin. En vain ymmärrä, miten näin voi käydä. Enkö ole kärsinyt jo ihan tarpeeksi hänen vuokseen? En näköjään.

Hän yllätti minut totaalisesti tulemalla toissapäivänä juttelemaan messengerissä ihan yhtäkkiä ja aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan! Olin niin järkyttävän iloinen, mutta säikähdin kyllä kovasti nähdessäni hänen nimensä netti-ikkunan alanurkassa. Hän kyseli, että mitä kuuluu ja jo siitä tuli hirveän hyvä mieli. Hän ei siis varmaan ole edes missään vaiheessa vihannut minua tai mitään. Ehkä vain käsitin kaiken aivan väärin! Siitä asti on ollut niin mahdottoman paljon parempi mieli.