Tämä on taas yksi niistä päivistä, jolloin haluaisin lähteä pois. Johonkin muualle, missä ei olisi Hoota eikä mitään sirpaleitakaan tästä tuskasta. Pois, johonkin kauniiseen paikkaan, jossa ei olisi yhtäkään hänen nimistäkään ihmistä koskaan kuultu. Ehkä siellä voisi unohtaa, kun muualla ei voi. Harmi, ettei sellaista paikkaa ole.

Hoo on minulle varmaankin jo pahemman luokan pakkomielle ja minua hävettää. Haluaisin vain jatkuvasti puhua hänestä jonkun kanssa, tai kirjoittaa hänestä. Huolestuttava tilanne ehkäpä.

Huomista odotan, mutta en odota. Tuli taas lyhyt ja tylsä kirjoitus, mutta en jaksa panostaa.

Tiesin, mitä halusin sanoa.
Tiesin, mitä halusin tehdä.
Tulit siihen, enkä tiennyt enää mitään.