Minä näin hänet tänään, noin neljä tuntia sitten kaupassa. Menin sekaisin, niin sekaisin, hoin vain ystävälleni, että minä kuolen, minä kuolen jne. Luulen, että ne huudahdukset kuuluivat toisten hyllyjenkin luo, mutta ei siinä mitään. Hän oli ihana. Hän oli täydellinen jälleen kerran. Hän hymyili minulle suloisesti ja minä tärisin niin pitkään. Ääneni vapisi, koko vartalo jatkoi tärisemistään, oksetti, itketti, nauratti ja samaan aikaan tunsin olevani pitkästä aikaa elossa ja tuntui siltä kuin se unelmien kohde olisi vihdoin saanut jälleen kasvot noin kuukauden tauon jälkeen. Myöhemmin meinasin vielä ajaa pyörällä hänen päälleen, mutta onneksi en ajanut, vaikka lähellä oli.

Olen niin iloinen ja sisälläni palaa jälleen niin suurena se liekki, joka uhkasi sammua vielä vähän aikaa sitten epätoivon, ikävän ja surun takia. Kyllä minä ikävöin häntä jo nyt, mutta silti mielessäni on se katse, jonka yhtäkkiä näin maitotuotehyllyn luota. Kuulostan kummalliselta, ja ehkä olenkin, mutta en unohda tätä kohtaamista koskaan. Olisin halunnut sanoa hänelle hei tai jotain muutakin ehkä, mutta hänellä oli monta kaveria mukanaan, joten katsoin parhaaksi poistua paikalta. Onneksi minulla oli kaverini mukana, koska muuten olisin varmasti pyörtynyt keskelle pakasteallasaluetta.

Toivoisin näkeväni hänet vielä ja että voisin sanoa hänelle sen moikkauksen.

We been through all this before, it's not funny anymore, that all I want is you.