Olin sattumalta katsomassa Hoon jalkapallopeliä kaverini kanssa. Hän oli niin syötävän suloinen ja ihana siellä pelatessaan, että kuolaamiselta ei voinut mitenkään välttyä. Oli vain jollain tavalla niin ihanaa istua rennosti ja saada itseltään lupa katsella häntä tunnin ajan ilman minkäänlaista väliintulemista miltään taholta. Tuntui, kuin olisin ollut jälleen koulussa tunnilla ja katsellut häntä hymyillen. Siltä minusta tuntui tänään ja se oli ihana hetki. Tämänkin päivän ansiosta tajusin, kuinka hänestä pidänkään. Pelkäsin hetken ajan, että mitä jos hänen tyttöystävänsä olisi siellä katsomassa, mutta eipä häntä näkynyt. Hyvä vain, sainpahan rauhassa katsella sitä ihanaa ihmistä ja ymmärtää, kuinka ihanaa onkaan elää ja rakastaa. Välittää toisesta tietenkin sillä pienellä lisäyksellä, että yksipuolisesti, mutta en jaksa edes välittää siitä tällä hetkellä.

Olen mahdottoman iloinen siitä faktasta, että minä olen tuntenut kyseisen ihmisen kohta vuoden ajan ja olen pitänyt hänestä yhtä kauan, ja vaikka hän onkin varattu, niin olin rohkea ja kerroin hänelle tunteistani. Kesälomalla olen nähnyt häntä vasta kaksi kertaa, mutta molemmat kerrat ovat olleet mukavia ja tänäänkin olin tietoinen, että näkisin hänet hetken päästä siinä kentällä, viikko sitten en ollut.

Onko mielestänne väärin miettiä näin varatusta henkilöstä? Minulla on niin syyllinen olo koko ajan, vaikken tiedä pitäisikö.

Hymyilet taas niin kuin silloinkin
En enää muista kasvojas tai mitä mulle sanoitkaan
Mutta muistan miten katsoit
Miten sait mut hehkumaan