Näin hänet taas eilen. Tilanne oli kyllä hieman outo, sillä näin hänet bussissa, joka pysähtyi vierelleni ja lähti hetken päästä liikkeelle. Kuinka hassu sattuma, että satuin katsomaan kyseisen bussin sisään, josta en yleensä välitä ollenkaan? Hän tuijotti minua erittäin oudosti ja intensiivisesti. En osaa edes kuvailla sitä ilmettä, koska se oli jotenkin niin erikoinen. Sitten, kun bussi lähti liikkeelle, hän siirsi katseensa bussin keskiosaan ja näytti vihaiselta. Mitä ihmettä... En ymmärrä. Johtuiko se vihainen ilme minusta? En ymmärrä nyt yhtään. Minä haluaisin kysyä häneltä suoraan, että onko hänellä jotain hampaankolossa tästä jutusta, mutta en usko sen olevan kovin järkevää. Tuskinpa hän haluaa minulle olotilaansa analysoida.

Jäi niin hassu olo tuosta. Siinä bussipysäkillä istuessani puhuin samalla kaverini kanssa puhelimeen, ja en kuunnellut niiden minuuttien aikana kyllä sekuntiakaan hänen puhettaan. En varmaan edes kuullut sitä. Tärisin ja poskilleni valui muutama kyynel. Vatsassani oli hulmahtanut taas todella suuresti, kun näin hänet, ja luulen, että kyyneleet tulivat vain siitä liikutuksesta, kun näin hänet. En minä tiedä. Hän oli niin uskomattoman ihana.

En yksinkertaisesti kestäisi.

Voinko puhua suoraan?
Vai kuuluuko mun teeskennellä?
Sanoa, että on hauskaa,
vaikka kaikki menee päin persettä.