Minä olen miettinyt. Miksi hän vihaisi minua? Hän itse sanoi, että eihän muistella pahalla, joten miksi hän sitten muistelisi pahalla? Ehkä hän oikeasti vain säikähti nähdessään tytön, joka pitää hänestä, mutta jolle hän antoi pakit. Eikö se kuulosta luonnolliselta? Yritän miettiä näin, koska jos mietin sitä, että hän vihaisi minua, tulee entistä pahempi olo.

Minä en enää jaksa. Romahdin eilen ihan täysin, nyyhkytin vain kaverin olkapäätä vasten. Muistan hokeneeni tiettyjä lauseita. "Yli vuosi, miksi juuri minä?" ja "vaikka hän olisi köyhä ja asuisi kadulla, minä haluaisin hänet". Oloni oli vain niin uskomattoman lohduton ja toivoton, ja osa siitä on jäljellä nytkin mielessäni. En jaksa tehdä mitään. Olen niin rikki ja niin poikki. En tiedä, miten minä selviän. Vielä elokuussa olin varma, että selviän, mutta nyt en enää ole varma.

Miten tästä voi selvitä? Miten pystyn unohtamaan tai pääsemään yli? Tai miten pystyn pääsemään siihen tilaan, jossa hän ei herätä aivan näin vahvoja tunteita? Voisi olla sellaisia tunteita, joita pystyisin edes jotenkin hallitsemaan. Tässä tilassa en kykene siihen. Joskus melkein toivon, että koko tämä juttu haalenisi vain kipeäksi muistoksi. Muistoksi, joka toisi silmäkulmiin kyyneleitä ja vihloisi sydämessä, mutta ei tappaisi ihmistä pala palalta.

Jossain luki, että jos oikeasti rakastaa, niin odottaa. Minä haluan odottaa ja minä odotan, mutta entä jos se on väärin?

Mä luulin että kipu häipyy
Menee paloiksi
Mut se ei olekaan niin