Pääsin hänen kanssaan opiskelemaan samalle linjalle, mutta eri kouluun. Miksen laittanut sitä koulua, minne hän pääsi, vaihtoehdoksi? Voisin olla kolme seuraavaakin vuotta hänen kanssaan samassa koulussa. Ei, minä olen tyhmä. Tämä on hyvä asia, pääsen hänestä joskus vielä yli. Ei se kyllä ole hyvä asia, koska minä kaipaan häntä niin ja tulen hulluksi, kun tiedän, että joku muu saa olla hänen kanssaan samassa ryhmässä ja nähdä häntä. Se ajatus tuntuu niin ahdistavalta. Jos olisin vitsikkäällä tuulella, niin voisin sanoa, että ehkä tämä on kohtalo, kun olimme samalla ala-asteella, mutta eri yläasteilla. Sitten vielä kymppiluokan olimme samalla, ja ehkä sitten ammattikoulun eri kouluissa, joten ehkä olemme samalla työpaikalla vanhempina. Tai sitten emme. En jaksa nyt miettiä.

Minä kaipaan häntä niin paljon enkä osaa edes enää selittää, että kuinka paljon. Samalla minua raastaa se, että kuinka minä haluaisin olla hänen lähellään ja kuunnella häntä, ja kuinka silti tiedän, etten koskaan saa sanoa hänelle, kuinka paljon haluaisin halata häntä ja olla hänen ystävä, tyttöystäväkin. Kuinka minä vain niin hyvin tiedän, ettei se ole mahdollista. Miksi sydämeni silti toivoo ja haaveilee siitä? Kielletystä asiasta.

Minä en muuta toivo, kuin että näkisin hänet. Mahdollisesti saisin tervehtiä häntä, vaihtaa kuulumiset. Jos ei minulle voida suoda tuolta jostain ylemmältä taholta sitä mahdollisuutta, niin silti haluaisin nähdä hänet, vaikka joutuisin katselemaan sivusta tai törmäämään vaikka hänen tyttöystäväänsä. Minulta kysyttiin muutama päivä sitten, että mitä minä haluan kaikista eniten maailmasta, ja totta kai sanoin, että erään ihmisen. Kyseinen henkilö nauroi ja sanoi, että eihän se ole mahdollista. No, aivan kuin sitä en tietäisi! Olen kyllästynyt siihen, että muut ihmiset kertovat minulle, mitä minä saan tehdä, mitä en ja kuinka paljon saan ajatella häntä. Jos aivoni eivät kykene muuhun kuin hänen miettimiseen, niin en vielä ainakaan tähän hätään osaa muuta tehdä. Sitten se on minun asiani.

Mietin joskus, että miettiiköhän hän koskaan sitä, kun kerroin hänelle. Jos minulle joku tuollaisen asian kertoisi, niin minä kyllä miettisin, vaikka olisikin kyseessä sellainen ihminen, josta en niin välittäisi. Eihän tuollaista voi mitenkään unohtaa, vaikka kuinka olisi poika, seurusteleva poika. Ei joka päivä tapahdu tuollaista, pakkohan hänen on muistaa.

Miten kaikki alkoi

Siitä olisi paljon

Mutta jätetään se

Nyt

Millaista kaikki oli

Pitkään

Paljon olisi siitäkin