Helvetti, kun minä olen yrittänyt. Minä olen ihan oikeasti yrittänyt. Sysännyt jokaisen ajatuksen pois, yrittänyt olla miettimättä. Se ei auta. Aina tulee joku asia mieleen, jota en pysty kuljettamaan pois, kuten muut. Minä kuvittelen ajattelevani kaikkea muuta, mutta en varmaan sitten ajattele.

Minä olen ihan oikeasti yrittänyt olla vahva ja ajatella kaikkea muuta kuin häntä, ja tehdä kaikkea, mikä saisi ajatukseni pois hänestä. Minä olen saanut itselleni uuden vaihtoehdon olotilaan. Ylipirteys, yliaktiivisuus, mikä lie ikinä. Nauran hysteerisesti, vaikka en tiedä, että naurattaako minua oikeasti ihan niin paljon. Se on vain jotenkin helppo tapa piilottaa tyhmät tunteet pois. Olen yrittänyt puhua hänestä ihmisille vähemmän, ja olen siinä ehkä jossain määrin onnistunut, mutta en kyllä mitenkään täydellisesti. Minä olen pidätellyt itkua, jos minulla sellainen on ollut tuloillaan. Olen kertonut, että ihan hyvää kuuluu, mutta yleensä ei edes kuulu hyvää.

Minulla on häntä niin ikävä, mutta tiedän, etten voi tehdä tälle yhtään mitään. Vaikka minä näkisin hänet joka päivä, ei tämä asia koskaan muuttuisi. Se tuntuu niin pahalta. Minä olen tehnyt kaiken, minkä voin tehdä ja vielä niin, ettei hänelle koituisi mitään noloja tilanteita tai mitään, mikä jäisi häntä harmittamaan. Kuten silloin, kun kerroin. Valitsin sen tilanteen juuri siksi, ettei häntä vahingossakaan jäisi nolottamaan mikään ja esitin asian mahdollisimman pelkistetysti, ja kaikkea muutakin vielä, mitä en ehkä kehtaa edes kertoa, ja silti minä olen tässä aina se, joka kärsii. Minkäs siitä saa, niinpä, kun menee ihastumaan. V*ttu, lopettakaa tuollaisten lauseiden hokeminen, ne eivät auta yhtään mitään. Lopettakaa se helvetin "voi voi, varmasti todella paha olla" tai "älä mieti häntä". Tulkaa itse tähän tilanteeseen ja kertokaa minulle, miten itse selviydytte. Kertokaa, kuinka te tappelette itsestänne ne ajatukset pois, vaikka ne pysyvät lujasti teissä ja eivät vain yksinkertaisesti lähde. Kertokaa, kuinka te pidättelette kolmattasataa iltaa kyyneliä ja kertokaa, kuinka te ette enää ikävöi, koska ette halua. Ei ne asiat niin mene. Ehkä joskus menee, mutta ei nyt ainakaan.

Minä olen niin monta kertaa muka luovuttanut. Jättänyt itseni ja muut siihen luuloon, että nyt se on loppu, enää en haikaile, mutta en ole pystynyt toteuttamaan sitä. Aina tapahtuu jotain, mikä saa minut heltymään tai yrittämään vielä. En edes enää ymmärrä itsessäni sitä, että mitä minä enää yrittäisin, kun ei ole enää mitään yritettävää? En halua luovuttaa. Olla sellainen, joka ei tee mitään. Olen vain ehkä niin tyhmä, etten tajua sitä, ettei ole enää mitään yritettävää. Ei ole.

Minä en halua päästää irti, mutta on pakko. Minä en voi kahlita itseäni häneen koko elämäkseni, mutta minä en halua nähdä ketään muitakaan. Minä näen hänet jotenkin vain ihan joka puolella elämääni enkä enää kestä tätä. En tiennyt, että toisesta tykkääminen voisi olla jotenkin näin sairasta. Mínä elän jotenkin vain ihan puoliksi, puolet siitä on hänen mukanaan. Tai siis minun mukana, mutta siinä. Äh, en osaa selittää. Minä en vain pääse irti en pääse en pääse en pääse.

Minä en kestä tällaista elämää ilman häntä, vaikka tiedän, että hänen kanssaan ei ole mahdollista elää sellaista elämää, millaista itse haluaisin. En enää tiedä, mitä elämää elän ja millä tavalla. Kaikki ovat niin kilttejä minulle, ja jaksavat kuunnella tyhmiä säälittäviä selityksiäni ja mitä he saavat minulta siitä.. no niitä tyhmiä selityksiä hänestä ja kaikesta häneen liittyvästä. Minä haluaisin olla parempi ihminen, mutta päässäni ei nyt satu olemaan muuta kuin hän. Kunnes kuolema meidät erottaa.

Ja miksi hänen piti olla niin kiltti minulle? Miksi hänen piti hymyillä minulle niin usein tunneilla, ja vielä siellä kevätjuhlassakin? Ihan kuin jokin jäähyväishymy, joka lämmitti sisuskaluni ikuisiksi ajoiksi. Miksi hänen piti vain sanoa, ettei ole ehtinyt ajatella? Miksei suoraan voinut torjua minua ja sanoa, että perkele vihaan sinua? Miksi hänen täytyi jättää koko asia noin avoimeksi? Miksi hän ei nauranut koskaan silloin minun punasteluilleni sun muille, vaikka hänen kaikki kaverinsa nauroi ja hänenkin periaatteessa olisi pitänyt nauraa? Miksi hän vain hymyili ihan kuin sen merkiksi, että kaikki on hyvin? Koska hän on niin helvetin ihana ihminen. Siksi kai.

Sinä teet minulle enemmän asioita ollessasi poissa

Kuin ollessasi läsnä

Mitä kauemmaksi loittonet

Sitä suuremmaksi kasvat

En tiedä, lukeeko tätä enää kukaan, mutta ei sillä väliä. Pääasia, että itse saan jotain apua kirjoittamisesta. Tai ainakin ihan vähän.