Nyt olen nukkunut yön yli ja on hiukan rauhallisempi olo. Ei mitenkään kovin huomattavasti, mutta vähän ja onhan sekin kai jotain. On vain niin epävarma olo tästä kaikesta. Tavallaan tuntuu, että minun täytyy hyväksyä tämä asia sellaisena kuin se tulee, mutta tavallaan joku pieni osa minusta sanoo, että pitäisi vielä yrittää. Tiedän, ettei yrityksestä synny yhtään mitään tulosta, joten ei sitä varmaan kannata tehdä.

Koulussa olen parin päivän ajan säästynyt siltä hirveältä halulta olla hänen lähellään. Tuntuu jotenkin paremmalta katsella vähän kauempaa, tarkkailla tilannetta ja olla pois tieltä. Minulle ei ole tullut myöskään muutamaan päivään sitä tajutonta pakko saada hänet-ilmiötä, mutta nyt tänään aamulla se taas tuli pienessä muodossa luettuani vanhoja tekstejä. Lisäksi tuli vielä hengenahdistusta juuri nyt ja se valtava kipu palasi yön jäljiltä rintakehään tai sydämeen, missä nyt tarkalleen tuntuukaan. Kurkussakin on pala, joka ei lähde pois.

Pelottaa taas oma reaktioni, kun kohta näen hänet. Ahdistaa, mutta odotan silti. Toisaalta odottaminen on hölmöä, koska tässä on enää niin vähän aikaa, että täytyy vain yrittää elää hetkessä. En jaksa tätä. En usko, että mikään tunne voi olla tätä ristiriitaisempi. Miten voikaan samaan aikaan huumaantua toisen läsnäolosta, mutta samalla koko maailma kaatuu hänen takiaan? Minä en vain kestä tätä enkä hänen ihanuuttaan. En vain kestä!

Well it's tough to have a crush
When the boy doesn't feel the same way you do
Perhaps you'll find me feeling better in a day or two
But it's tough to have a crush on you