On taas se ahdistavin aika viikosta. Sitä voi kutsua toisella nimellä viikonlopuksi. Kaksi kokonaista päivää, jolloin en näe häntä. Perjantaina koulun jälkeen minut valtaa suuri ahdistus, kun näen hänen takaprofiilinsa katoavan eri suuntaan kuin minne minä olen menossa. Näky pienenee, pienenee, sumenee ja sumenee, ja lopulta hän katoaa nurkan taakse. Kaksi päivää ennen kuin näen hänet seuraavan kerran, ja se tuntuu pahalta. Ehkä sen ei pitäisi tuntua näin pahalta. Yritän saada irti hänestä jotain uutta itseeni viimeisellä näkemisellä, mutta ne eivät riitä edes perjantaille. Minun tekisi mieli itkeä. Itkeminen ei pidemmän päälle auta mitään, mutta kai minä vähän tuskaa ulos saan vuodattamalla kyyneliä, vaikka se kuulostaakin myös jollain tavalla humoristiselta. Perjantai-iltaisin muiden riehussa milloin missäkin, minä käperryn sängyn nurkkaan peiton alle omien haavekuvieni, turhautumiseni ja ikäväni kanssa. Ei se ikävä sillä laannu, se vain pahentaa asiaa. Haaveilu on niin tyhmää, mutta niin ihanaa. Olen niin monta kertaa kuvitellut meidät. Todellisuudessa ei ole käsitettä 'me', mutta haaveissahan saa olla. Näen haaveissani niin monta tapahtumaa, jotka eivät koskaan voisi toteutua ja se masentaa minua entistä enemmän. Joskus pitkien haaveilu-unieni jälkeen saatan herätä tunteeseen, että eläisin siinä. Aivan hänen vieressään. Kuulisin hengityksen vierelläni ja näkisin läheltä kuinka kauniit silmät hänellä on. Hetken päästä tajuan kuitenkin, että en kuule kuin korkeintaan oman pettyneen huokaisuni.

En ymmärrä, että milloin tästä on tullut tällaista. Syksyllä mieltäni ei jaksanut vaivata epäkohdat tässä ihastumisessa. Minä vain nautin hetkistä. Pienistä katseista, jotka olivat sekunnin ajaksi osoitettu vain minulle, vaikka hän ei olisikaan sitä niin miettinyt. Siitä, kuinka sisälläni poreili ja kaikki oli vaaleanpunaista. Helmikuussa kaikki kuitenkin muuttui huonompaan suuntaan enkä ole elänyt sen jälkeen varmaan yhtäkään normaalia päivää ilman edes hetkellistä tuskaa. Ystävänpäivä muutti kaiken. Ahdistuin suunnattomasti, kun näin hänet flirttailemassa erään luokkakaverini kanssa. En ole tytön kanssa paljoa tekemisissä, mutta ei minulla häntä vastaan olekaan mitään. Sinä hetkenä kuitenkin olin lähellä kuristaa hänet sekä myös tämän pojankin. Miksi hän katsoi tyttöä niin suloisesti? Miksi minä meinasin pyörtyä sen katseen takia, vaikka sitä ei edes osoitettu todellakaan minulle? Minä melkein hyökkäsin hänen kimppuunsa syyttävän sormen kanssa, vaikka hän ei teoreettisesti ollut tehnyt mitään väärää. Vapaa poika flirttailee vapaan tytön kanssa. Ei siinä ole mitään väärää, mutta minulle on. Aivan naurettavaa sinänsä, koska ihan kuin tilanne olisi korjattu, jos olisin maininnut vaikkapa, että "hei, minä pidän sinusta, joten voitko olla flirttailematta muiden kanssa?". Muistan vieläkin sen tilanteen. Ne kuvottavat flirttailevat ilmeet ja eleet, flirttailuparin ystävien naurun ja sen kappaleen, joka takana soi. Se tilanne muutti mieleni niin pahasti ja tilanteesta seuranneet olotilat eivät olleet todellakaan sellaisia, joissa haluaisin viettää aikaa enempää kuin ehkä minuutin.

Kerran kuulin myös, että hän saattaa seurustella. Kaverini oli nähnyt pojan erään tytön kanssa. Hän raportoi kaiken näkemänsä, ja minä analysoin siihen asti, että pääni oli räjähtää kivusta ja purin sydäntäni kaikkialle. Sain lopulta kuulla, ettei hän seurustele. En silti tiedä, kuka hän voisi olla ja sekin häiritsee minua ajoittain. En tiedä, että miten se vaikuttaa minuun, että seurusteleeko hän vai ei. Ei hän minun kanssani koskaan seurustelisi, joten mitä sillä on väliä. Jos hän seurustelisi, niin luultavasti jossain vaiheessa harkitsisin vähintäänkin muuttamista pois kaupungista tai eristäytymistä muusta maailmasta muutamaksi vuodeksi. Jos minä näkisin hänet jonkun tytön kanssa, minä varmaan hyökkäisin hänen kimppuunsa. Hakkaisin häntä niin, että tyttö ei tunnistaisi poikaa poikaystäväkseen. Jep, valehtelen. En minä niin tekisi. Minä itkisin kaukaa niin suuria kyyneleitä ja sydämeni särkyisi sellaiseksi, ettei sitä sydämeksi enää edes erottaisi. Se hetki, jolloin luulin, että hän seurustelee, oli jotain sellaista, mitä en ollut varmaan koskaan kokenut. Olin kokenut surullisia hetkiä, pettymyksen hetkiä ja kaikkea muutakin eri tunnetilojen osalta, mutta en mitään sellaista. Sydämeni tuntui pysähtyvän.

Nykyään minä itken vähintään kerran tai kaksi viikossa itseni uneen. Hetket, jolloin en näe häntä, ovat tuskaa. Aivan kuin joku yrittäisi repiä sydäntäni irti, mutta vielä huvin vuoksi toimissaan hakkaisi sen lyttyyn ja viiltäisi pari haavaa. Niitä haavoja on jo sen verran paljon, että en tiedä paljonko uusia enää mahtuu. Toivottavasti ei paljoa. Jokaisella kerralla, kun näen hänet, sisuskaluni vaihtavat paikkaa, en muista omaa nimeänikään, punastun, koko vartaloni tärisee ja kirjaimet vaihtavat paikkaa sanoissani. Jännitän jo valmiiksi jokaista hetkeä niin paljon, että en ole varmaankaan edes tällä planeetalla hänen ollessa kanssani samassa tilassa. Joskus haluaisin hypätä vartalostani ulos ja olla joku aivan muu. Sellainen tyttö, jonka hän huolisi. Nätti ja hoikka tyttö, joka on fiksu, hauska ja mukava. Uskon, että hän huolisi sellaisen. Minua hän ei ikinä huolisi, vaikken olekaan ihan lehmänperseestä revitty, mutta silti. Kunpa olisi jokin mahdollisuus. Ajaton paikka ja aika, jonne viedä hänet, ja jossa kaikki olisi mahdollista.

Voi, kunpa voisin kertoa hänelle tunteistani. Haluaisin kertoa, kuinka paljon hänestä pidän ja kuinka minä hajoan, kun en enää pian näe häntä. Hän ei haluaisi tietää mitään, olen varma. Häntä nolottaisi, että juuri tällainen tyttö pitäisi hänestä ja vielä niin paljon. Minä en voi kertoa hänelle, koska en tunne häntä tarpeeksi hyvin. Haluaisin vain niin, että joku sanoisi minulle, että hyväksyy kaiken ja ettei minun tarvitse hävetä tunteitani. Kunpa joku halaisi minua ja kertoisi, ettei tuska kestä enää kauaa ja että joku asia korvaa tämän kaiken vielä.

En osaa olla ilman sinua, mä myönnän sen
Kuljen kylmät kadut päästä päähän palellen
Vain sun kanssasi mä hehkua tahtoisin enkä kaipaa huomiseen
Tahdon olla vain hiljaa, nukahtaa sun rakkauteen