Tänään Hoo oli taas niin uskomattoman suloinen. Miten hänen naurunsa voi sekoittaa minut näin pahasti? Sisälläni kuplii taas, tuntuu niin hyvältä. Olen niin onnellinen, että hän on kanssani samalla luokalla. Olen niin onnellinen, että tiedän kuka hän on ja olen niin tajuttoman ihastunut häneen. Olen niin iloinen hänen hymystään, naurustaan, olemuksestaan, tuoksustaan, kaikesta mikä häneen liittyy. Vaikutan varmaan aivan eri ihmiseltä kuin vielä eilen.

Niin, ja mitään ei ole tapahtunut. Minä muuten vain olen jostain syystä tajuttoman iloisella päällä, vaikka vatsaani särkee ja ahdistaa ajatus vieläkin siitä, että hän on niin tavoittelemattomissa. Muualla, poissa, kaukana, saavuttamattomissa. Tänään en kuitenkaan aivan niin paljoa jaksa keskittyä siihen ajatukseen. Yritän vain muistella hänen hymyään ja kaikkea häneen liittyvää. Ah, sulan, kun mietin. Miten kukaan voi olla niin... sellainen?

Olenko minä aivan hullu? Ei leikisti, vaan oikeasti. Perustaako muut blogeja sille, että voi kertoa ajatuksiaan ihastukseensa liittyen? En minä tiedä. Minusta tuntuu kuin olisin jokin sairaalahoitoa tarvitseva ihminen ja olen varma, että kukaan ystävistäni ei jaksa enää kuunnella puheitani Hoohon liittyen. Tämä on sairasta, vai onko? Sanokaa, että olen normaali.

Ja huomenna on varmasti vähintään yhtä huono päivä kuin vaikkapa eilen, koska on viikonloppu. Viikonloput ovat aivan hirveitä. Tänään minä vielä kestän, huomenna en, ja sunnuntaina vielä vähemmän. Maanantaita odotan täällä niin innoissani, että pakahdun tähän tunteeseen kohta. On tämä vain niin outoa. Jos ihastuminen on jo tällaista, niin mitäköhän rakkaus sitten on. Vaikeaa.

It's gettin' hard to
Be around you
Theres so much I can't say
Do you want me to hide the feelings
And look the other way