Tämä päivä alkoi aika hyvin ja keskikohtakin meni hyvin, mutta loppu taas tuntuu ikävältä. Ehkä se on jokin perinne, että koko päivä ei voi koskaan olla mukava tai onnistunut. Tässä päivässä eniten merkitsi se hymy. Olen vieläkin niin yllättynyt, että niin ujolta vaikuttava ihminen hymyilee miltei vieraalle ihmiselle yhtäkkiä niin leveästi. Minun piti katsoa ympärillenikin, etten vain luulisi väärin ja että hymy olisikin oikeasti jollekin toiselle ihmiselle. Ei, en erehtynyt. Kukaan muu ei lähistöllä katsonutkaan häneen päin ja hän katsoi suoraan silmiini. Tiedän, ettei se tarkoita mitään, mutta saa kai siitä hetkestä silti välittää. Ei kaiken aina tarvitsekaan tarkoittaa mitään.

Huomenna on taas se tunti viikosta, kun istun hänen vieressään. Ne hetket ovat niin vaikeita. Minä olen niin monta kertaa miettinyt pääni puhki etukäteen, että kuinka voisin sanoa hänelle jotain. Edes jotain! Saada hänet huomaamaan, että hei, vieressäsi on tällainen tyttö, joka tahtoisi lainata vaikkapa kynää. Koskaan en ole saanut mitään sanotuksi, koska menen hänen läsnäolostaan niin sekaisin. En voi katsoa vasemmalle, koska olen muutaman kerranut kohdannut hänen katseensa ja meinasin tippua tuoliltani. Jos en saa kertaakaan sanottua hänelle mitään, en tiedä mikä olisi kyllin suuri rangaistus itselleni. Ei varmasti mikään. Minä ansaitsen kaiken tämän tuskan. Nyt minä vasta ymmärrän.

Olen yrittänyt löytää Hoosta vikoja. Olen löytänyt pieniä, jotka vaivaavat minua vain hetken ajan. Sen jälkeen ne muuttuvat ilmaksi ja pidän niiden takia hänestä vielä enemmän. Kovaääninen nauru, ujous jota esiintyy varsinkin tyttöjen seurassa ja tyhmyys. Minusta nuo piirteet ovat kaikki aika suloisia, ja toistuvat puolittain jopa minunkin kohdallani (poikien seurassa tietysti tuo ujous jne). Olen minä törmännyt muutamaan hiukan suurempaankin vikaan, mutta en laskisi niitäkään merkittäviksi vioiksi. Kaverini jaksaa aina kommentoida hänen vikojaan, mutta minä en jaksa enää kuunnella häntä. Ei hän itse ole yhtään sen hienompi ihminen.

Onko järkeä hymyillä, kun oikeasti sattuu?
Onko järkeä sano ettei sen väliä, vaikka välittää?