Minä en oikein käsitä, kun eräs ihminen tekstasi minulle, että "jos hän ei koskaan tajua, kuinka ihana, mahtava ja uhrautuva ihminen sinä olet, niin hän ei minun mielestäni ansaitsisi sinua". En ymmärrä sitä, että mitä ansaitsemista minussa on kenellekään. Kyllä se yksi minun mielestäni ansaitsisi minut ihan ilman mitään kommervenkkejä, ei minussa ole mitään sellaista, minkä takia joku ei ansaitsisi! Pikemminkin koen sen niin, että minä en vain ole tarpeeksi hyvä. Ei siinä mitään. Vaikka olisin kuinka uhrautunut tässä sählingissä, ei se mielestäni nosta mitenkään arvoani vaan melkeinpä laskee sitä, koska se kai vain osoittaa, kuinka tyhmä, hölmö ja rakkauden sokaisema minä olen.

Tajusin juuri, että minä olen sellainen elokuvien luuseri. Päähenkilön paras ystävä, jolla on aina joku monen vuoden yksipuolinen rakkaus jotain miestä kohtaan ja joka on ihan sellainen luuserimainen. Sellainen, joka antaa sen rakkauden kohteen vaikka pompotella itseään miten sattuu ja tekisi sen eteen mitä vain, ihan mitä vain. Se, joka ei osaa irrottaa eikä osaa nousta pystyyn. Se, joka itkee varmaan vuosia saman asian takia ja jättää menemättä paikkoihin siksi, että sattuu niin paljon. Epätoivoinen, itsetunnoton ja heikko luuseri. Sellainen minä olen.

Minun pitäisi päästä eteenpäin ihan oikeasti, mutta en tiedä miten se onnistuu. Minulla on vain niin vahva fiilis siitä, että jos en saa koskaan kuulla sitä lausetta suoraan häneltä, minä en luovuta. Kyllä, se on tyhmää, mutta olen vain niin jääräpäinen, etten muuten usko, etten ehkä vain ole tarpeeksi hyvä hänelle. Muistan, kuinka olen joskus muutaman päivän pystynyt olemaan niin, että olen päättänyt nyt muka päästäväni irti, mutta aina ne päättyvät siihen, etten ole muka mielestäni tehnyt tarpeeksi ja että luovutan liian helposti. Niinpä, kuka hullu puhuu näin? Minä. Yleensä minä luovutan liiankin helpolla, mutta nyt en näköjään millään. Haluaisin niin kuulla häneltä päin naamaa suoraan sen lauseen, ettei hän pidä minusta, jotta voisin tajuta, mutta ei minulla ole oikeutta mennä pyytämään sitä siltä. Tai sitten en välitä oikeuksista. En tiedä? Olen tietoinen siitä, että sen jälkeen minun on pakko luovuttaa, koska se on sitten aika selvää. Sitten on vain tarkoitus, että asiat ovat näin. Sitten lupaan hankkiutua vaikka johonkin terapiaan, jos ei muuten. Vaikka ei kai sielläkään voida tällaista tilannetta mitenkään auttaa, joten...

Saanko minä pyytää häntä sanomaan suoraan, mitä hän ajattelee ja että voisiko hän sanoa myös suoraan sen, ettei pidä minusta. Pyysin häntä tavallaan sanomaan jo silloin, kun kerroin, mutta hän vain sanoi, ettei ole ehtinyt ajatella ja sitten ehkäpä minuuttien päästä, että on varattu. Olisi sanonut perkele suoraan! Onko minulla oikeutta kysyä häneltä? Pyytää häntä sanomaan? Tietenkin perustelisin, että miksi, mutta äh. Minä en tiedä.

Come up to meet you

Tell you I’m sorry

You don’t know how lovely you are