Minä en jaksa. En vain jaksa tällaista. En ole pystynyt tekemään oikein mitään tässä näiden muutaman päivän aikana. En pysty kunnolla edes puhumaan, ääneni vapisee tai katoaa kokonaan. Silmieni alla on mustat varjot ja sydämeen kirjaimellisesti sattuu, jos niin voi sanoa.

Miten hän voikaan olla niin ihana? En voi olla unohtamatta niitä muutamia sanoja sen hetken aikana, äänensävyä, hänen hymyään enkä yhtään mitään. Hän on sellainen, joita on vain yksi tässä maailmassa eikä kukaan voi ohittaa häntä. En halua päästää hänestä irti, mutta on pakko enkä ymmärrä, että miten pystyn koskaan siihen.

Menen sekaisin, kun mietinkin häntä tai katson hänen kuvaansa. Päässäni pyörii hänen sanansa ja minusta ei vain ole kuuntelemaan niitä kolmeasataa kertaa peräkkäin päässäni. En ole koskaan ollut näin toivottomassa olotilassa.

En ehdi kirjoittamaan enempää, mutta fiilis on.... paska.

Ja toukokuu multa pimeän vei
Mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein
Meri oli niin kaunis sinä aamuna kun
Mä tajusin hän ei oo ikinä mun