En ole nähnyt häntä kolmeen päivään enkä ole myöskään ehtinyt ajatella häntä melkein ollenkaan viikonlopun aikana, koska oli niin paljon menoa enkä yksinkertaisesti voinut ajatella häntä. Se tuntui aika rauhoittavalta, mutta loppujen lopuksi jos tänään hänet näen, niin ahdistus voi olla vielä suurempi. Nyt ainakin, kun mietin häntä, tulee sellainen olo, että en halua nähdä häntä, mutta kuitenkin haluan. Pelkään vain jälleen kerran omaa reaktiotani ja tällä kertaa myös sitä, että mitä jos tilaisuus kertoa tulee jo tänään? En minä ole valmis, vaikka tiedän, että valmiimmaksi tästä ei enää voi tulla. Se ehdotus, että yrittäisin ensin lähestyä ystävänä, ei enää tässä vaiheessa voi onnistua. Minulla on aikaa kaksi viikkoa, joten ei siinä ajassa paljoa ehdi ystävystyä ja kun tiedän, miten asiat nyt ovat, niin en näe häntä mitä luultavammin enää koskaan tämän kahden viikon jälkeen, joten en voi menettää yhtään mitään sen enempää kuin muutenkaan menettäisin.

Minä kaipaan häntä, vaikka kuinka yrittäisinkin olla kaipaamatta. En tiedä, että miten minä jatkossa voin kiintyä toiseen henkilöön tällä tavoin. Ehkä minä joskus vielä voin, mutta en usko, että ainakaan kovin pian. Omistauduin kai liikaa hänelle?

En minä pelkää hetkeä, jolloin kätesi irtoaa kädestäni.
Minä pelkään matkaa, jota jatkan ilman sinua.