Olen niin totaalisen uupunut tähän. Olen nähnyt hänestä liikaa kuvia. Yhdessä hänen lähellään oli tyttö. En tiedä, kuka tyttö, mutta joku tyttö. Ehkä hän oli Hoon tyttöystävä. Hänen kyllä piti olla ihan erinäköinen, mutta ehkä hän onkin tuon näköinen. En halua katsoa tuota kuvaa, mutta katson silti. Näköjään oikein kidutan itseäni. En kestä tätä. En yksinkertaisesti enää jaksa. Haluaisin huutaa Hoolle niin lujaa, mutta en kykene. Hänen edessään minä sulan täysin. Ehkä minä vain juoksen hänen luokseen ja huudan kaiken ulos, vaikka en kykene. Haluaisin niin saada tämän kaiken pois sydämeltäni, koska en enää yksinkertaisesti jaksa.

Kuinka voi kaivata toista ihmistä niin paljon, mutta toivoen samalla sitä, ettei näkisi häntä enää koskaan? En jaksa enää yrittää. Ihan sama. En saa elää hänen kanssaan milloinkaan. Olen niin rikki ja niin väsynyt.

Samaan aikaan ystäväni aloittavat seurusteluaan uusien poikaystäviensä kanssa,  hankkivat treffikumppaneita, yhden illan juttuja ja vakituisia suhteita. Minä hankin vain lisää säröjä sydämeeni. Samalla kuitenkin pitäisi kuunnella minuutista toiseen toisten onnea ja iloa. Olen niin törkeä, mutta en enää jaksa. Myönnän olevani kateellinen, vaikka minua hävettää tämä. Samalla tunnen olevan niin huono ystävä, kun en jaksa kuunnella illasta toiseen muiden onnea, positiivista kaipausta ja valitusta siitä, kun ei ole nähnyt "sitä ihanaa poikaa" yhteen iltaan, mutta josta tietää kuitenkin, että poika palaa vielä senkin tytön luokse. Miksei kukaan voi tulla ja palata luokseni? Mikä minussa on vikana?

Haluaisin paeta ainakin puoleksi vuodeksi johonkin kauas, missä ei olisi merkkiäkään tästä. Tarvitsisin varmaan oikeasti jo kohta jonkinlaista hoitoa tai jotain, josta en edes tiedä, mitä se voisi olla.

And then, there's another kind of love: the cruelest kind. The one that almost kills its victims. Its called unrequited love. Of that I am an expert. Most love stories are about people who fall in love with each other. But what about the rest of us? What about our stories, those of us who fall in love alone? We are the victims of the one sided affair. We are the cursed of the loved ones. We are the unloved ones, the walking wounded. The handicapped without the advantage of a great parking space!