Olen iloinen. Se on se H taas. Hän saa minut aina niin sekaisin ja nyt jo pelkkä kuvan näkeminen sai minut hymyilemään. Sitten yhtäkkiä nauroin ääneen ja yhtäkkiä tuli itkukin samalla. Todella outo tunnepurkaus keskellä iltaa ja syykin oli vain hänen valokuvansa näkeminen. Minulle tuli vain niin äärettömän outo olo, koska hän näytti niin suloiselta ja sellaiselta, miltä hän näytti aina koulussa, kun minä katselin häntä. Minusta tuntuu, että olin jo ihan hetkeksi sumentanut hänen kasvojaan päässäni, koska onhan hänen näkemisestään kulunut jo jotain yksitoista päivää, mutta nyt se kuva on yhtä selvä kuin ennenkin. Naurava suu ja silmät. Söpöt vaaleat kiehkurahiukset korvien takana. Häntä minä kaipaan.

Minä haluaisin vain palata ajassa taaksepäin. Vaikka niihin hetkiin, kun hän ei vielä tiennyt ja minä sain vain rauhassa ihastella häntä ja sitten elettäisi eteenpäin siihen, kun minä kerroin ja tekisin senkin paremmin. En muista, mitä siinä tilanteessa edes mumisin, mutta haluaisin silti sanoa asian ihan eri tavalla ja lisätä siihen noin miljoona muuta virkettä. No, turha sitä enää miettiä, mutta kuitenkin. Ah, hän on niin ihana ja minusta tuntuu joka kerta jotenkin pahalta, kun ajattelen, että kuolaan jonkun poikaystävää, mutta ihan sama. Ei hän sitä tiedä.

En uskonut, että enää sortuisin tällaiseen hehkuttamiseen yleisesti. Voi, kunpa näkisin hänet pian.

Se yksi valokuva

Sinusta ottamani

Ei päästä otteestaan