Minä mietin sitä, että kun selitin eilen, että hän on täydellinen. No eihän kukaan ole täydellinen, mutta tavallaan mielestäni ehkä voi olla sillä tavalla, että pitää ihmistä täydellisenä. En osaa selittää, mutta yritän. Siis että ne toisen ihmisen viatkin joskus jopa kaikessa ärsyttävyydessäänkin muodostaa siitä ihmisestä juuri sen ihmisen ja se tekee siitä sellaisen, josta voi pitää ja mahdollisesti vaikka rakastaa tai mitä ikinä. Tarkoitan siis sitä, että vaikka toisen ihmisen viat voi olla joskus ärsyttäviä, niin silti ne eivät ole niin ärsyttäviä, koska ne kuuluvat sen ihmisen ominaisuuksiin ja ne ominaisuudet ovat niitä, joissa minä hänessä pidän. En vieläkään osaa selittää, mutta ehkä joku tajuaa. Ja minä tiedän, että jos puhutaan näin yleisesti tällaisesta, niin totta kai jos ihmiset vaikka seurustelee, niin ne ärsyttävät jutut saavat ihan ehkä uudet mittasuhteet ja että minun näkökulmani voi olla vähän kummallinen, mutta sillä nyt ei ole väliä tässä tekstissä.

Minulla on tällä hetkellä erittäin kummallinen olo. Samaan aikaan pidän hänestä niin paljon, mutta samalla minua pidättelee jokin. Ehkä se on se kylmä fakta, että hän seurustelee. Miksi minun täytyy pitää juuri tasan siitä maailman ihanimmasta pojasta, joka seurustelee? MIKSI? Mitä olen tehnyt väärin, etten voi saada molemminpuolista tunnetta vaan joudun kitumaan tässä inhottavassa ja kivuliaassa tilanteessa. Miten ihmiset edes tekevät sen, että löytävät sellaisen kumppanin, joka pitää myös heistä? Minä en ikinä saa kokea mitään teini-iän seurustelua, koska en löydä koskaan sellaista henkilöä. Nyt olen miltei rakastunut (en tiedä, uskallanko käyttää noin voimakasta termiä, se tuntuu väärältä jostain syystä, mutta ihastuskin on liian lievä tähän) ihmiseen, joka jakaa onnensa ja rakastumisen tunteensa toisen ihmisen kanssa ja minä saan itse kärsiä omista tunteistani. Tuntemaan kuin olisin tehnyt jotain väärin ja ettei minulla tule koskaan olemaan sellaista hetkeä, jolloin saisin kertoa hänelle kuinka paljon hänestä oikeasti pidän ja kuinka haluaisin herätä joka aamu siihen ajatukseen, että hei, minä rakastan häntä. En tule koskaan saamaan sellaista hetkeä tai ainakaan niin, että hän olisi siinä ns. mukana ja että en tuntisi oloani näin syylliseksi. Toki hän tietää nyt minun tunteistani (eiliset katseet paljastivat kyllä sen aika upeasti, ihana leveä hymy) ja niin, mutta en voinut tietenkään avautua hänelle aivan täysin, että kuinka olen menettänyt puolet elämästäni hänen takiaan ja kuinka olen tehnyt sitä ja tätä, ajatellut niitä ja näitä ja sitä rataa. Minun mielestäni se ajatus, joka eilen hänessä näkyi, oli ihana. Aivan kuin meillä olisi yhteinen pieni (tai ehkä vähän isompikin) salaisuus. Ehkä meillä on. Se on aika suloinen ajatus ja pidän siitä kiinni, vaikkei se mitään hyödytäkään. Tuleepahan minulle parempi olo.

The moment I said it,
The moment I opened my mouth
Lead in your eye lids,
Bulldozed the life out of me
I know what you're thinking,
But darling you're not thinking straight
Sadly things just happen we can't explain

Niin, ja joku kysyi kerran ikääni. Täytän syksyllä 17 vuotta.