Täytyihän se arvata, että hän olisi taas unessani. En muista unesta lähes mitään, mutta muistan vain sen hymyn ja naurun. Tuli ikävä hänen suloisia silmiä, jotka nauravat, vaikka hän ei nauraisi. Häntä on kommentoitu vakavannäköiseksi. Onhan hän hiukan, mutta mielestäni se on suloista. Hänen hymynsä sulattaa jokaisella kerralla sydämeni. Niinä hetkinä minun tekisi mieli kertoa koko maailmalle, kuinka minä pidän hänestä ja kuinka hänen hymynsä sulattaa minut niin, etten pysty pistämään vastaan, vaikka kuinka yrittäisin. Sitä paitsi jos muuten näyttää normaali-ilmeiltänsä vakavahkolta, niin sitten se hymy tuntuu vielä paremmalta, kun se sieltä välillä tulee. Tämä tuntuu taas niin puolustelulta. Miksi minun täytyisi puolustella häntä ja minun tunteitani ystävilleni? Eihän mikään näistä kuulu heille, ellen itse halua. Minua muuten häiritsee puhua koko ajan joko pojasta tai hänestä. Ristin hänet nyt Hooksi. Helpompi näin.

Minua ahdistaa niin paljon. Näen Hoon vasta huomenna. Voisin laskea tunteja, jos se ei olisi niin säälittävää. Toisaalta olen jatkuvasti niin epätoivoinen toimissani, että en usko, että tuo olisi edes nolointa mitä voisin tehdä. Minua harmittaa niin uskomattoman paljon, että koulu loppuu kohta enkä näe Hoota enää koskaan. Jollain tasollahan en menetä yhtään mitään, mutta minun sydämeni tulee särkymään. Miten minä saan uskoteltua itselleni, että ei tällä ole yhtään mitään väliä ja että minun ei tarvitse surra häntä. Nyt sattuu.

Katson peiliin ja näen, se olen minä
Muistot surusta poskilla kyynelinä
Mutta kasvoilla hymy
Minä rakastan sua
Rakastan sua