Päätin jatkaa ainakin vähän aikaa kirjoittamista tänne. Tuntuu, että tästä on ollut paljon hyötyä ja on ollut kiva saada muidenkin ihmisten mielipiteitä selville kuin vain omien ystävieni.

En ole nähnyt häntä nyt kolmeen päivään ja se tuntuu silti ikuisuudelta. Välillä tuntuu, että näkemisestä olisi kulunut vähintään kuukausi, mutta joskus kuvittelen melkein, että hän nauraa vieressäni iloisesti. Katsoessani hänen kuvaansa, kuulen sen naurun ja äänen ja tekisi mieli vain laittaa silmät kiinni, ja yrittää kuunnella. Välillä hymyilen itsekseni, kun mietin häntä. Hänen ajattelemisestaan tulee vain niin elävä olo. Sellainen olo, että olen ainakin joskus elänyt ja ollut iloinen jonkun toisen ihmisen takia. En tietenkään unohda niitä kaikki surun ja pettymyksen hetkiä, mutta ehkä on parempi ajatella niitä hyviä hetkiä. Sisälläni ikään kuin hulmahtaa jokin liekki, kun jään ajattelemaan niitä hetkiä. Kukaan poika ei ole koskaan saanut minua hymyilemään niin leveästi.

Hän on niin ihana. En tiedä ketään niin viattomalla tavalla suloista. Hän ei mitenkään käytä suloisuuttaan ns. edukseen missään, eikä tee itsestään suurta numeroa. Hänellä on ihana nauru ja hän kertoo niin hauskoja juttuja. Koulussa oli erittäin vaikeaa, kun hän kertoi kavereilleen juttuja ja minä hihitin innoissani, koska ne olivat oikeasti niin hillittömiä. En ymmärrä, että miten puoli luokkaa pystyi olemaan aivan pokkana, koska minun vatsaani oikein koski, kun yritin pidättää naurua. Hänellä on ihana hymy, paitsi joskus se menee aika lailla irvistykseksi, mutta sekin on söpöä. Hänelle tulee ihanat naururypyt silmiin ja suu on suloisesti hieman auki. Hän on joskus vähän kovaääninen, mutta silti ihanalla tavalla ujo, varsinkin tyttöjen seurassa. Hän oli kyllä yllättävän rennosti silloin, kun kerroin hänelle. Hänellä on suloisia vaatteita ja näyttää niissä niin hyvältä. En ole sellainen ihminen, joka kuolaa hyvännäköisiä poikia, en oikeasti, mutta häntä voisin kuolata. Sitä paitsi en ole koskaan kuullut muilta ihmisiltä pahemmin kehuja hänen ulkonäöstään, vaikka ihan kivannäköiseksi häntä onkin sanottu. Hän onnistuu aina näyttämään vain niin syötävän suloiselta, vaikka hän irvistäisi ja puhuisi mitä rumuuksia tahansa. Huoh.

Välillä tulee kovia ikävöimiskohtauksia, jolloin voisin vain juosta sen muutaman kilometrin hänen kotiovelleen ja kiljua, että tule ulos, haluan nähdä sinut. En minä niin oikeasti tekisi. Toivon vain näkeväni hänet pian, vaikka se saattaakin sekoittaa minua entistä enemmän. Sen riskin voisin ottaa.

Saisinpa nähdä kasvosi.
Painaisin ne mieleeni ja veisin ikuisuuteen.