En ole jaksanut paneutua kirjoittamiseen vähään aikaan. On ollut niin paljon asiaa, mutta en ole osannut kertoa niitä oikealla tavalla tai niin, että saisin itsekään niistä selvää.

On mennyt aika vuoristoratana nämä pari päivää. Tiistaina hän ei ollut taaskaan koulussa. Hermostuin, enkä osannut millään tavalla koota itseäni. Yritin saada itkua tulemaan, mutta en pystynyt siihen, koska olin liian väsynyt. Olin niin väsynyt tähän kaikkeen ajatteluun ja pohdintaan. Sisälläni soditaan. En ole varma mistä, mutta tunteista ainakin. Ajattelen häntä ja kaikkea häneen liittyvää ihan joka sekunti. Ei ole montaa hetkeä, jolloin en häntä ajattelisi. Nyt siis ymmärsin, että miksi olen niin uupunut nykyään. Edes kolmena peräkkäisenä päivänä kymmenen tunnin yöunetkaan eivät ole auttaneet ollenkaan. Loma hänestä voisi tehdä terää, mutta en minä sitä oikeasti halua.

Eilen minä näin taas hänet. Olin valmistautunut siihen, ettei hän tulisi vieläkään. Tunne oli hämmentävä. Tuntui siltä, kuin olisin samalla halunnut nähdä hänet, mutta toisaalta olisi voinut olla helpompaa tulevaisuutta ajatellen, jos hän ei olisi tullutkaan. Luulen, että 2.6 on vaikeaa ymmärtää, että nyt ei ala viikonloppu eikä ala viikon hiihtoloma. Nyt alkaa ikuinen loma hänestä. Palaan keskiviikkoon. Heti nähdessäni hänet, alkoi epämääräinen ajatustoiminta aktiivisempana kuin koskaan. Hän oli niin syötävän suloinen ja ihana, että piti pistää niin kovasti vastaan, etten olisi tehnyt jotain, mikä olisi ollut loppukädessä noloa. Piti tyytyä jälleen kerran ihailemaan kaukaa. Samaisena hetkenä eräs tuttavani sai tietää tunteistani häneen toisen ihmisen möläytyksen ansiosta. Hän nauroi. Miksi hän nauroi? Mikä hänessä on vikana, että hänelle pitäisi nauraa vai nauroiko hän minulle? Minulle ja minun tunteilleni? Kasvojeni väri muuttui normaalia punaisemmaksi ja hän vain jatkoi nauramistaan. Minulle on käytännössä aivan sama, että mitä hän ajatteli, mutta olisi voinut silti selventää. Ei minua haittaa, vaikka hänen mielestään se olisi ihan tyhmää tuntea tällaisia tunteita juuri Hoota kohtaan. Olisi vain ollut mukava tietää, että mille hän nauroi.

Tänään koin jälleen pieniä shokkitiloja. Miten hänen näkeminen voikaan jokaisella kerralla tuntua jotenkin niin uskomattoman hyvältä ja pahalta? Tänään hänen näkeminen tuntui ainoastaan mahtavalta. Sisälläni riehuttiin ilosta, teki mieli nauraa ja olisin voinut halata jokaista näkemääni ihmistä. Sitten ahdistuin, mutta se ei ketään kiinnosta.

Joka kerta, kun hän tekee jotakin tyhmää tai väärää, niin minua ärsyttää sellainen käytös ehkä minuutin ajan. Joka kerta hän kuitenkin tekee heti jotain, mikä saa minut heltymään totaalisesti enkä pysty yhtään vastustamaan häntä. Oli se teko sitten hymy, nauraminen tai hauskan jutun kertominen, niin minä olen taas ihan mennyttä.

En siis tiedä, että miten minulla nykyään menee. En tiedä, että meneekö minulla hyvin vai huonosti, koska tunteeni vaihtelevat niin laidasta laitaan. Ainoa tietoisuudessa elävä asia on se, että nämä tunteet eivät helpolla katoa ja että minä olen aivan hulluna häneen ♥ En vain kestä, että kohta hän on poissa.

And I can't make you love me if you don't
You can't make your heart feel something it won't
And here in the dark in these final hours
I will lay down my heart and I'll feel the power
But you won't, no, you won't
And I can't make you love me
If you don't