Muistatteko kun väitin, että olin rakastunut Hoohon? No en kyllä ollut. Nyt olen sen tässä parin kuukauden aikana huomannut. Eihän me tunnettu sillä tavalla, että olisin voinut olla rakastunut. Toki tunsimme, mutta emme sillä tasolla. Hän oli minulle joku suuri hullaantuminen.

Sen sijaan... kaikesta huolimatta tunnen rakastavani aivan aikuisten oikeasti tätä toista henkilöä, jolle en ole keksinyt minkäänlaista nimeä. Minulle nousi tämä tuntemus sen jälkeen, kun tässä välissä olin ihastunut erääseen hmm.. nimeän hänet Lihaskimpuksi! Häneen. Ehdin olla ihastunut muutamisen viikkoa kunnes valkeni, että hän on varattu ja unohdin hänet hetkessä, mutta tajusin, että minähän rakastan tätä... no tätä toista poikaa. Pitäisi tosiaan keksiä jokin nimi. Jotenkin vain tajusin, että vaikka Lihaskimppu olisi esimerkiksi täydellisen näköinen ja muutenkin aika täydellinen, en minä häntä lopulta koskaan olisi tahtonut. Tämä Toinen poika taas sitten.. Ei, hän ei ole lähelläkään täydellistä ja hänessä on vaikka millaisia vikoja, silti haluaisin hänet ja rakastan häntä. Näin se vain menee. Haluan hänet, koska hän on ihminen, Aito ihminen huonojen puolien kanssa. Se tekee hänestä täydellisen minulle.

Voisin sanoa näin, että vaikka tilanne on masentava, koen oikeudekseni rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Hyväksyä hyvät ja huonot puolet, hyvät ja huonot päivät, ilot, surut, kaiken. Toivon silti, että jonain päivänä saisin herätä hänen vierestään. Se jääköön nähtäväksi, mutta sitä minä toivon kaikista eniten. Silti en aio masentua.