Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että huomenna on se viimeinen päivä, jolloin häntä tietoisesti näen. Fiilikseni on aika erilainen, kuin vaikkapa viikko sitten. Tavallaan pelkään huomista, mutta olen oppinut jo hyväksymään tätä asiaa, joten ehkä se ei olekaan aivan niin kamalaa. Tuossa oli kolme päivää, jolloin en nähnyt häntä, eli käytännössä vasta tänään näin hänet kunnolla kertomisen jälkeen. Ei hän mitenkään näyttänyt minua välttelevän, onneksi. En muistanutkaan, että kuinka ihana hän oli.

Olen vähän kummallisella tuulella. Tavallaan tuntuu siltä, että yritän leikkiä, ettei minua yhtään haittaa, etten häntä enää kohta näe, mutta toisaalta tuntuu siltä, että haluaisin vain mennä johonkin kauas itkemään ja olla näyttämättä sitä, että on surullinen olo hänen takiaan. Hän on kuitenkin eniten minun elämääni tämän vuoden aikana vaikuttanut ja mikään näistä asioista ei tule koskaan täysin unohtumaan. Voisinko sanoa, että hän on minun ensirakkauteni?

Ehkä on hyvä, että tämä alkaa olla tässä. Vihdoinkin saan levähtää.

Kasvit on kuolleet ruukkuihin
Hän istuu ajatuksissaan
Eilen hän ymmärsi ettei
Näkisi sinun palaavan

Niin, ja tämä journal päättyy luultavasti huomenna. Saa nyt nähdä. Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille, kommentoijille, ja muillekin. Te olette olleet suuresti apuna, kiitos siitä ♥