Tämä on niin vaikeaa ja se jatkuva pelko siitä, että teen väärin, raastaa minua. Tiedän, että päätös kuuluu minulle ja että asiassa on monia puolia, mutta en silti osaa tehdä itse pysyvää päätöstä. Eniten ehkä pelkään sitä 'nyt täytyy puhua'-tilannetta ennen sitä itse kertomista. Mitä jos hän pakenee jo siinä vaiheessa? En voi mitenkään pakottaa häntä kuuntelemaan, mutta toivon tietysti, että hän kuuntelee. En vain nyt osaa sanoa, että miten minun pitäisi toimia ja milloin. Minulla on kaksi viikkoa aikaa ensi maanantaista lähtien ja sinä aikana tämän täytyy tapahtua, jos on tapahtuakseen.

Olen saanut olla vähän rauhassa häneltä vähän yli päivän ajan, kun on ollut kiireitä ja sellaisia oikein pahalta tuntuvia hetkiä on ollut vain muutama, ja nekin ovat olleet kestoltaan vain muutaman minuutin. Niinä hetkinä, kun olin kauemmin ajattelematta häntä, tuli jotenkin orpo olo. Sellainen, että minusta puuttuisi pieni pala, joka saapuu kyllä kohta takaisin, mutta ei ihan vielä. Se tuntui pelottavalta, koska jonain päivänä se pala on jo piilossa jossain kaukana minusta. Ehkä vielä enemmän senkin jälkeen, jos tai kun hän saa tietää.

Step one you say we need to talk
He walks you say sit down it's just a talk
He smiles politely back at you
You stare politely right on through
Some sort of window to your right
As he goes left and you stay right
Between the lines of fear and blame
And you begin to wonder why you came