Minulla on todella outo olo hänen suhteensa. Olen miettinyt tuota kertomista jo monta päivää ja en vain osaa löytää oikeaa ratkaisua. Löydän sekä kertomisestä sekä siitä, etten kertoisi, hyviä sekä huonoja puolia. Tiedän, että kertominen olisi omalla tavallaan helpottavaa ja tietäisin, että nyt pallo on niin sanotusti hänellä, vaikka tiedän, ettei hän minusta ole kiinnostunut. En menetä mitään siinä, jos kertoisin ja jos olisin hän, niin ainakin haluaisin tietää, jos joku hänestä pitäisi, mutta toisaalta ihmiset ovat erilaisia. Jos en kertoisi, niin jäisin harmittelemaan, että miksi en kertonut. Pelkään kuitenkin paljon sitä, että miten hän reagoi. Tiedän, ettei hänellä ole mitään tunteita minua kohtaan, vaikka sitä en häneltä itseltä olekaan kuullut koskaan, mutta jotenkin sen vain tietää. Pelkään, että hän osoittautuu tyhmäksi ja haukkuu minut lyttyyn juuri siinä, tai nauraa tai jotain muuta häiritsevää. Sitten tietäisin ainakin, että hän ei ole minun tunteideni arvoinen, mutta en usko, että sitäkään olisi helppo sulattaa. Jos hän ei osaakaan sanoa yhtään mitään? Sitten minua jäisi vaivaamaan, koska haluaisin kuulla edes sitten sen, että hän ei pidä minusta. Voi kunpa joku osaisi kertoa, että onko minun tarkoitus kertoa vai ei.

Hän oli tänään taas niin hurmaava, että olisin voinut vain hymyillä koko päivän. Hän istui eräällä tunnilla vieressäni ja se on samalla ihaninta, sekä kamalinta päivässäni. On häiritsevää kuulla miltei hänen hengityksensä, nähdä silmäkulmasta hänen jokainen liikkeensä ja elää siinä tietoisuudessa, että hän on siinä. Se on ihanaa, mutta kuitenkin raastaa samalla sisältä varovasti.

Enkä milloinkaan
tullut kertomaan
salaa iltaisin, meistä haaveilin
Siitä kuinka jäät, mun syliin kiihkeään
kun aamu hämärtää